Vlogi

Vlogi eli videoblogi – mikä se on ja miten perustan sellaisen?

Vlogi, eli videoblogi (video blog) tarkoittaa blogia, joka tehdään täysin videokuvaamalla. Vloggaaminen, tai tubettaminen, on vielä aika lapsen kengissä varsinkin Suomessa. YouTuben maailma on kuitenkin ihmeellinen, ja reippaimmat sanataiturit ovat jo saaneet taaksensa tv-kanavan katsojiin verrattavissa olevan kannatuksen. Oma kanava on oivallinen keino jakaa omia mielipiteitä ja aatteita muille ihmisille ja tehdä vaikutus. Tavoitat lukuisia ihmisiä jotka ajattelevat samoin ja saatat inspiroida muita. On kuitenkin hyviä vloggaajia ja huonoja vloggaajia. On sanomattakin selvää, että kaikki haluavat kuulua ensiksi mainittuun kastiin. Miten se sitten onnistuu?

Kuulostaapa kivalta? Miten vloggaamisen sitten voisi itse aloittaa? Seuraavaksi seuraa muutama nopea vinkki, joilla pääset alkuun silmänräpäyksessä.

1

On sanomattakin selvää, että ennen kuin lähtee leikkiin mukaan, on ensisijaisen tärkeää valita vloggaamiselle sopiva aihe. Sen täytyy olla sellainen, josta olet kiinnostunut, sellainen josta muut ovat kiinnostuneita ja sellainen josta tiedät tarpeeksi paljon. Mieti, pystytkö puhumaan aiheesta aina uudelleen ja onko sinulla tarjota sellaista informaatiota, mitä muut eivät vielä tienneet?

2

Kun aihe on paketissa, on aika keksiä osuva nimi. Valitse nimi, joka on aiheesi mukainen ja joka jää mieleen. Jos taidot riittävät, väkerrä itsellesi vaikka logo ja tunnusmusiikki – näin takaat mieleenpainuvuuden!

3

Vaikka olisi kuinka pulputtava papupata yleensä,. voi kameran edessä olla käsillä aivan toiset paikat tositilanteen tullen. Vloggaaminen ei tosiaankaan ole vain niiden näiden höpöttelyä vaan videot ovat tarkoin harkittuja ja harjoiteltuja, jolloin ne pysyvät kompaktin pituisina.

4

Et tarvitse kallista monia elementtejä sisältävää videoeditoria, mutta opettele pätkimään videoista ylimääräiset pituudet pois ja lisäämään taustaääniä sekä tekstiä.

5

Nimeä videosi sen mukaan, mitä niissä tapahtuu. Näin sinut löydetään hakukoneissa ja kohdeyleisö löytää tiensä luoksesi.

6

Aloittelevalla vloggaajalla tuskin on käytössään hollywood-koneistoa, joten muista, että varsinkin alussa on ihan ok kuvata kännykän kameralla. Myöhemmin, jos ura oikein lähtee lentoon, voi miettiä parempiin työkaluihin panostamista.

7

Kenestäkään ei tule tähti silmänräpäyksessä. Nauti olostasi ja rentoudu!