Kansanradion suosio ei ole hiipunut

Mikä on kansanradio

Kansanradio on vuodesta 1979 Yleisradion alaisuudessa toimiva radio-ohjelma, jonne kansalaiset voivat lähettää mielipiteitään suoraan puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse. Myös puhelinvastaajaan voi jättää mielipiteensä asiasta, jota käsitellään määrättynä lähetyspäivänä. Kansanradio-ohjelman löytää Yle Radio Suomessa sunnuntaina heti puolenpäivän jälkeen kello 12.06. Ihmiset ovat saaneet Kansanradiosta itselleen kanavan, jossa voi kasvottomasti ja jopa anonyymisti purkaa tuntojaan asiasta kuin asiasta, vaikkapa siitä, mistä pahoitti mielensä, eikä tarvitse paljastua henkilöllisyydellään, jos ei halua. Yleensä ihmiset Kansanradiossa puhuvat nimimerkillä tai etunimellään. Puhelut, sekä muut viestimet voidaan kuitenkin jäljittää, joten on varottava rikkomasta lakia sillä, mitä sanoo tai väittää, jos se ei ole totta. Kansanradio ei ota vastuuta soittajien lausumista, tosin heillä on oikeus katkaista puhelu, jos siinä on sopimatonta viestintää, kuten rasismia, poliittisia tai uskonnollisia vaikutusehdotuksia, syrjintää tai mainontaa.

Kansanradiossa ei kuitenkaan voi harrastaa kaupallista toimintaa eli ostaa ja myydä palveluksia tai tavaroita. Niitä varten on perustettu kaupallisia radioita, jotka saavat mainonnasta tuloja, kuten RadioMedia ry on arvioinut elokuussa 2018, että radiomainonta tuottaa jopa yli 60 miljoonaa euroa vuodessa. Mikäli mainontaa on riittävästi, kaupallinen radiokanava on hyvä foorumi paikallistasolla ja samalla sieltä saa monipuolisia ohjelmia ja viihdykettä. Kansanradio tulee ilmeisesti toimeen osalla mediamaksua, joka on pakollinen maksu joka vuosi kaikille Suomen täysi-ikäisille kansalaisille.

Mitä tarkoitusta Kansanradio palvelee

Kansanradion keskustelunaiheet voivat koskettaa suomalaista elämää laajalti, kuten esimerkiksi

  • kasvatusta,
  • päätöksentekoa,
  • koulutusta,
  • työelämää,
  • kaupallisuutta,
  • matkailua,
  • väestönsuojelua,
  • varus- ja siviilipalvelusta,
  • terveydenhoitoa ja
  • vapaa-aikaa.

Kansalaiset voivat soittaa Kansanradioon ja kertoa mielipiteensä, esimerkiksi saako yksityisteiden omistajat kerätä autoilijoilta tietullia. He voivat pohtia, onko pakkoruotsi tarpeellista enää kouluissa, vai voiko koululaisilla tai vanhemmilla olla valinnanmahdollisuuksia valita toinen ja kolmas kieli, mitä he suomen kielen ohella haluaisivat opiskella. Varsinkin Itä-Suomessa monet ovat sitä mieltä, että ruotsin kielen tilalle pitäisi olla mahdollisuus valita toiseksi kotimaiseksi kieleksi venäjän kieli. Monissa kunnissa, kuten Tohmajärvellä, kauppojen ja liikkeiden ikkunoissa ja ovissa on suomenkielisten tekstien lisäksi venäjänkieliset tekstit ruotsin kielen sijaan. Päättäjät ovat olleet erittäin hitaita kuulemaan kansalaisten mielipiteitä tässä kielikysymyksessä. Lapissa saamelaisalueilla on itsestään selvää, että heillä on oikeus saamenkielisiin ohjelmiin televisiossa sekä radiossa ja kouluissa sekä liikkeissä on saamenkieliset tekstit suomen kielen ohella. Ahvenanmaalla on taas toisinpäin, siellä etusijalla on ruotsin kieli ja ruotsin kielen jälkeen näkyy julkisissa paikoissa suomenkieliset tekstit. Monet ahvenanmaalaiset asiakaspalvelijat eivät edes tunnu osaavan suomea.

Kansanradioon voi toki ilmoittaa kuuntelijoita kiinnostavasta äkillisestä tapahtumasta juuri sunnuntaina keskipäivällä, jos sellainen sattuu. Kyllähän politiikkaakin jonkin verran suvaitaan, kunhan se on asiallista eikä yhtä puoluetta suosivaa keskustelua tai väittelyä. Kansanradio on julkinen rippituoli, joka ei ole salainen, vaan kaikkien kuultavissa. Siellä saa kertoa epäilyksiään, huolestumistaan, valittaa esimerkiksi liian korkeita veroja tai kertoa jokin hyvä niksi.